Viihdekuoron Kevätkiekaisu helluntaina

Laukaan Viihdekuoron kevään konsertti kantaa nimeä Kevätkiekaisu.  Kiekaisun kohteena on tänä vuonna iskelmät ja niiden erilaiset kuorosovitukset. Erin, Anna Puu, Juha Tapio ja Johanna Kurkela ovat muutamia nimiä kuoron laulujen takaa. -Tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta Juice Leskisen kuolemasta. Laukaan Viihdekuoro muistaa tätä mainiota lauluntekijää syksyllä esitettävällä Juice-konsertilla. Siksi myös Juicen muutamia lauluja kuullaan tämän kevään konsertissa vähän kuin maistiaiseksi tulevasta, kertoo kuoron puheenjohtaja Hanna Kokko.  -Juicen lauluista on hyviä kuorosovituksia ja laulut ovat tuttuja suurelle yleisölle.  Siksi on turvallista rakentaa konsertti aiheen ympärille, jatkaa Hanna Kokko.
Kuoron lisäksi musiikkimies ja Kanavateatterista tuttu Jaakko Myllylä on luvannut soittaa lauluissa muutaman soolon saksofonillaan sekä osallistua Juicen laulujen soolo-osuuksiin.  Viihdekuoroa johtaa tuttuun tapaan Malla Kärkkäinen.
Konsertti pidetään Järvilinnassa 15.5.16 klo 15.00. Pääsymaksu 10€ sisältää kakkukahvit. Suotavaa olisi ilmoittautua ennakkoon viestillä 045 650 4688 tai pirjo.salmi@kaukosorjosensaatio.fi.