Martti Virtanen – toukokuun taiteilija

Kuukauden taiteilija on 30-vuotias kuvanveistäjä Martti Virtanen. Virtanen suunnitteli tänä keväänä Jyväskylän kaupunginteatterille vuoden teatteriteosta yleisöäänestyksen perusteella jaettavan Muusa-palkinnon.
Sunnuntaina 24.5. taidekriitikko Hannu Castrén esittelee Virtasen näyttelyn ja jututtaa taiteilijaa Järvilinnassa kello 14. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tikkakoskella syntynyt taiteilija on työskennellyt parin viime vuoden ajan Järvilinnassa.
Martti Virtanen aloitti taideopintonsa Limingan Taidekoulussa ja jatkoi niitä Saimaan Ammattikorkeakoulussa Imatralla kuvanveiston parissa. Kankaanpään taidekoulusta hän valmistui vuonna 2013.
Kuvanveistossa Virtasta viehättää työn fyysisyys ja konkreettisuus. Materiaaleista tällä hetkellä kiinnostavimpia ovat puu ja pronssi. – ”Puu sopii suomalaiselle taiteilijalle ja on helposti saatavilla, pronssivalu taas on prosessina haastava ja tyydyttävä”.
Perinteisen muotokuvan ohella Virtaselle tyypillisiä aiheita ovat esimerkiksi ihmisen kuolevaisuus, rajallisuus ja suhde luontoon. Veiston lisäksi Martti Virtanen työskentelee muun muassa maalauksen ja videotaiteen parissa.