Kaukaisia kuiskauksia

Suvun vanhat valokuva-albumit avaavat tien mielenkiintoisille matkoille. Kuvien takaa löytyy unohdettuja ja kertomattomia tarinoita.
-Niiden takaa saatoin kuulla kaukaisia kuiskauksia, jotka heijastuvat läpi kuluneiden ja kuvia kuluttaneiden vuosien. Haluan kunnioittaa teoksieni kautta mennyttä, joka on antanut mahdollisuuden minullekin olla tässä ja nyt. Olla tekemässä näitä teoksiani ja kertoa niiden tarinaa. Olla itse osa tarinaa, Katja Rauhamäki kertoo.
Valtaosa näyttelyn teoksista on valmistettu kuvansiirtotekniikalla, jossa kuvan kopio poltetaan lasiin kiinni. Kuvasta jää jäljelle seepian värit. Kuvat säilyvät lasissa ikuisesti, jos lasi pysyy ehjänä.
-Monessa työssäni olen halunnut korostaa kuvien ja lasin läpikuultavuutta. Olen hiekkapuhaltanut laseja ja käyttänyt peilejä. Näin kuvat elävät salaperäistä hehkuvaa elämäänsä osana teoksia. Käytän töissäni pääasiassa kierrätysmateriaaleja.
Kehykset ovat usein käytöstä poistettuja lampunrunkoja ja lasit vanhoja ikkunalaseja. Laseissa voi nähdä epätasaisuutta, naarmuja ja elämän jälkiä. -Töissäni myös lasien, esineiden ja muiden materiaalien elämä jatkuu ja ne saavat ikään kuin uuden mahdollisuuden. Vanhat kuvatkin jatkavat elämäänsä ja niiden tarinaa, Katja sanoo.

Taiteilija työskentelee Laukaassa Taidekeskus Järvilinnassa yrityksessään Design Katja Rauhamäki. Hän valmistaa lasituotteita ja taidetta vanhasta ikkunalasista tuotenimikkeellä Ikiaika lasi. Katja on erikoistunut viimeisen kymmenen vuoden ajan vanhan käytöstä poistetun ikkunalasin hyödyntämiseen. Hän myös opettaa lasitöitä kansalaisopistossa ja omalla pajallaan.

Lisää töitä nettisivuilla www.ikiaikalasi.com.

Koulutus:
Taideteollinen muotoilija, Lahden Muotoiluinstituutti 2009
Taidelasiartesaani, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuus oppilaitos, 2001

Lasitaiteilija Katja Rauhamäki on kuukauden taiteilija Järvilinnan huvilan Kulmakamarissa 4.2.- 28.2.2016.